Päässäni on jotain ylimääräistä. Ehkä kilo räkää? Flunssan sain jostakin, ei nyt jaksaisi yhtään sairastaa! Aivastelen jatkuvasti ja Possu vastaa siihen käkättämällä. Ihmeellinen kissa! Eikä taida olla ainoa, kuulemani mukaan muutkin kissat tekevät noin. Käkäkä? Riippumatta siitä, nukkuuko se vai ei. Jännittävän kuuloista keskustelua asunnossa.

"Tsih, tsih, tsih!"
"Käkäkä, käkä?"
"Tsih!"
"Kä?"

Huijaus on paljastunut! Salaliitto! J ei ommellut hihamerkkiään itse! Se selittää puhelinhiljaisuuden. J vain lahjoi kaljapalkalla jonkun tytön ompelemaan ja sitten hukkasi neulani. Huijari! Haa! Ovelaa.

Pää ei tänään toimi kovin hyvin. Olen kuitenkin sen verran saanut aikaiseksi, että tein ja lähetin rästitehtävät yhdestä kurssista ja nyt saan siitä suoritusmerkinnän! Jahuu! Lisäksi maalasin kaksi possupankkia mustaksi. Kohta lisää värejä. Eilen tiskasin! Periaatteessa olen siis saanut alle vuorokaudessa enemmän aikaan kuin mitä kolmessa viikossa yhteensä. Öö, olen ylpeä itsestäni?

Tänään jatkan ikuisuusprojektia eli yritän taas siivota. Ares saapuu sunnuntaina uuteen kotiin ja silloin ei saa olla ylimääräistä tavaraa lattialla. Pitää ottaa matotkin pois kaiken varalta, vaikka se pallero onkin sisäsiisti. Sadan euron verhoille vaan pitää keksiä jotain, tai se pentu suikaloi ne räsymattotarvikkeiksi.

Moraalinen ongelma: On flunssa, perjantaina pitäisi olla Hevikaraokea ensimmäisen kerran kuukauteen mutta toisaalta myös työnantaja tarvitsisi tuuraajaa silloin. Olenko silloin niin sairas, etten voi mennä töihin, mutta niin terve, että voin mennä Hevikaraokeen? Missä kulkee raja? Onhan se ruusukorin ronttaaminen sen verran fyysistä hommaa, etten viitsisi kipeänä sitä lähteä tekemään, mutta miltä se näyttää, että heilun lavalla, vaikka sanoin olevani liian sairas töihin? Argh, vaikeaa! Flunssaisena ei saisi edes laulaa! Mutta kun on jo niin kovat vieroitusoireet!