"Rakas päiväkirjani...anteeksi, että olen laiminlyönyt sinua näin. Lupaan, että se ei toistu..."

Juupa juu. Kuinka uskottava lupaus. Minustahan olisi ainesta poliitikoksi.

Joululoma on alkanut ja olen nyt vanhempieni luona. Täällä on äärimmäisen kaunista, joka paikka on täysin valkoinen! Puiden oksat hohtavat hetkellisessä auringonkajossa ja vaipuvat sitten kaikkiin sinisen sävyihin. Oven edessä menee jäniksenjäljet ja punatulkut napostelevat kilpaa jäätyneitä pihlajanmarjoja. Isä laittoi lohta ja lihaa ja äiti kiertää ympäri taloa jakaen kaikille jälkiruokasuklaata. Olo on rento ja rauhallinen, pian se lipuu jouluun.

Silti mietin, jaksanko täällä vielä yli viikkoa. Täällä ei oikeasti ole yhtään mitään tekemistä. Minulla ei ole kunnon kenkiä, joten en voi lähteä ulos samoilemaan. Enää harvat vanhat ystävät palaavat tänne joulun viettoon. Elokuvia en jaksa katsoa, baariinkaan ei voi mennä, koska ne eivät ole viikolla auki. Vietän siis aikaani tietokoneella tai television edessä. Välillä haaveilen romanttisesta vanhan ajan joulusta, jolloin jouluvalmisteluihin panostettiin kunnolla, pitkään ja koko perheen voimin. Lahjat valmistettaisiin itse ja valoköynnösten tilalla oli elävää tulta. Kukaan ei avaisi televisiota tai radiota, keskelle lattiaa ei kasaantuisi muovipakkausvuorta. Perhe ei hajautuisi illan myötä kuka minnekin, yksi pelaamaan pleikkarilla, toinen tietokoneella, kolmas kuuntelemaan musiikkia kuulokkeilla...

Onneksi sentään saamme joulukuusen sisälle. Siitä alkaa joulu. Ilman sen koristelua ja kuusentuoksua ei joulu tuntuisi miltään. Kuusen romahtaminen tosin voi olla minuuteista kiinni nyt, kun taloudessa riehuu kolme kissaa.

J tulee viikon päästä käymään. Reppanaa jännittää ihan hurjasti. Onhan tyttöystävän vanhempien tapaaminen hänelle kokonaan uusi tilanne. On kovin ikävä häntä. Muutama päivä sitten tajusin rakastuneeni kunnolla; ihana tunne. Tämän miehen kanssa voisin viettää loppuelämäni.

J.K lähti Helsinkiin saattelemaan rakastaan Saksan lentokoneeseen. Hän on ihan hajalla. Säälittää. Hän on minulle kuitenkin aivan kuin veli, samalla lailla rakas. Hän soitti aamulla ihan hajalla, itku kurkussa, yrittäen kuulostaa pirteältä. Olisin halunnut rutistaa ja lohduttaa, mutta olin turhan tehokkaan matkan päässä. Yritin puhelinta pitkin lähettää kaiken myötätuntoni, mitä minulta liikeni. Kyllä hän toipuu, salamarakastuja kun on.

Huomenna ehkä voisin kirjoittaa lisää.