Tänäänkö? Eipä taida olla. Mutta eipä minulla juuri ole ollut asiaakaan.

J:n vierailu meni hyvin! Vanhempani tykkäsivät. Ja raahasin hänet sanomaan hei mummillenikin, vaikka reppana pelkääkin vanhoja ihmisiä. Hyvin meni sekin tapaaminen.

Vaan sitten palasin uudeksi vuodeksi kotiin.

Mikä siivo! Sanoinko joskus, että J.K on unelmakämppis? No, ehkä muuten, mutta ei siisteyden osalta! Huoneeni oli kuin pommin jäljiltä. Lattialla oli tupakanpuruja ja nestetahroja. Pöytäpinnoilla lasien jälkiä. Päiväpeitossani valtava rasvaläikkä. Lavuaari täynnä partakarvoja (toivottavasti). Tiskit tiskaamatta, keittiön lattialla jotain (?) epämääräistä. Sähkölasku kadonnut. Viinat juotu kaapista! Ihme, ettei rahojakin ollut pöllitty.

Pää vadille!

Herra huitelee yhä ties missä, en ole edes päässyt purkamaan hänelle raivoani. En tosin enää edes jaksa olla vihainen, aion vain naisellisesti nalkuttaa. Sitten kun se tulee Ruotsista. Pääsi yhteen deathmetalbändiin kitaristiksi! Edessä siis parin kuukauden kiertue, ehkä muutto myös. Toisaalta se vähän harmittaa, jos se tästä lähtee, on se kuitenkin niin kiva kaveri; kuin veli minulle.

Toisaalta voisin muuttaa J:n kanssa yhteen. Vaan ei kai meillä mikään kiire ole. Mutku! Tahdon sen kanssa saman katon alle ja naimisiin ja lapsia ja kaikkea. Toisaalta mikä minä olen kiirehtimään, itse koko suhteen alun jahkailin ja sanoin, että edetään hitaasti. Mutta enää en haluaisi, kun nyt olen varma, että haluan tuon miehen kanssa elää. Ja nyt hän haluaa edetä hitaasti...onhan se totta, meillä on koko maailman aika käytettävänämme, mutta silti!

Huoh.

Rakastan.

"Rakas päiväkirjani...anteeksi, että olen laiminlyönyt sinua näin. Lupaan, että se ei toistu..."

Juupa juu. Kuinka uskottava lupaus. Minustahan olisi ainesta poliitikoksi.

Joululoma on alkanut ja olen nyt vanhempieni luona. Täällä on äärimmäisen kaunista, joka paikka on täysin valkoinen! Puiden oksat hohtavat hetkellisessä auringonkajossa ja vaipuvat sitten kaikkiin sinisen sävyihin. Oven edessä menee jäniksenjäljet ja punatulkut napostelevat kilpaa jäätyneitä pihlajanmarjoja. Isä laittoi lohta ja lihaa ja äiti kiertää ympäri taloa jakaen kaikille jälkiruokasuklaata. Olo on rento ja rauhallinen, pian se lipuu jouluun.

Silti mietin, jaksanko täällä vielä yli viikkoa. Täällä ei oikeasti ole yhtään mitään tekemistä. Minulla ei ole kunnon kenkiä, joten en voi lähteä ulos samoilemaan. Enää harvat vanhat ystävät palaavat tänne joulun viettoon. Elokuvia en jaksa katsoa, baariinkaan ei voi mennä, koska ne eivät ole viikolla auki. Vietän siis aikaani tietokoneella tai television edessä. Välillä haaveilen romanttisesta vanhan ajan joulusta, jolloin jouluvalmisteluihin panostettiin kunnolla, pitkään ja koko perheen voimin. Lahjat valmistettaisiin itse ja valoköynnösten tilalla oli elävää tulta. Kukaan ei avaisi televisiota tai radiota, keskelle lattiaa ei kasaantuisi muovipakkausvuorta. Perhe ei hajautuisi illan myötä kuka minnekin, yksi pelaamaan pleikkarilla, toinen tietokoneella, kolmas kuuntelemaan musiikkia kuulokkeilla...

Onneksi sentään saamme joulukuusen sisälle. Siitä alkaa joulu. Ilman sen koristelua ja kuusentuoksua ei joulu tuntuisi miltään. Kuusen romahtaminen tosin voi olla minuuteista kiinni nyt, kun taloudessa riehuu kolme kissaa.

J tulee viikon päästä käymään. Reppanaa jännittää ihan hurjasti. Onhan tyttöystävän vanhempien tapaaminen hänelle kokonaan uusi tilanne. On kovin ikävä häntä. Muutama päivä sitten tajusin rakastuneeni kunnolla; ihana tunne. Tämän miehen kanssa voisin viettää loppuelämäni.

J.K lähti Helsinkiin saattelemaan rakastaan Saksan lentokoneeseen. Hän on ihan hajalla. Säälittää. Hän on minulle kuitenkin aivan kuin veli, samalla lailla rakas. Hän soitti aamulla ihan hajalla, itku kurkussa, yrittäen kuulostaa pirteältä. Olisin halunnut rutistaa ja lohduttaa, mutta olin turhan tehokkaan matkan päässä. Yritin puhelinta pitkin lähettää kaiken myötätuntoni, mitä minulta liikeni. Kyllä hän toipuu, salamarakastuja kun on.

Huomenna ehkä voisin kirjoittaa lisää.

Syysloma koitti. Matkustin eilen vanhempieni luo autossa, jossa oli neljä tyttöä ja kolme kissaa. Kaikki muut olivat nätisti paitsi Ares, jonka kiljumiseen kyllästyimme 200 kilometrin jälkeen ja siirsimme sen Possun seuraksi toiseen häkkiin. Johan hiljeni. Perillä veljen kissanpentu Dewi järkyttyi sydänjuuriaan myöten kahdesta uudesta kissasta ja aloitti valtavan metelin. Niin tekivät omatkin kissani. Koko ilta kului seuratessa tappeluita, sähinää ja murinaa. Koko kolmikko piti erottaa toisistaan yöksi. Nyt tänä iltana tilanne on rauhoittunut pieneksi kylmäksi sodaksi. Huomiseen mennessä odotettavissa lauhtumista ja leppoisia tuulia. Kohta varmaan nukkuvat samassa kasassa.

Kotikuntani on aloittanut uuden julkisivunkiillotuskampanjan ja ottanut sloganikseen otsikossa mainitut sanat. Ainakaan näin syksyisin tämä ei ole mikään taikamaa, lähinnä märkä ja harmaa läntti. Lehdet ovat kadonneet puista jo aikaa sitten ja vuorotellen sataa vettä ja räntää. Ensilumikin tuli jo ja katosi saman tien. Tämä aika vuodesta on masentavin. Voisinpa vain syödä mahani täyteen marjoja ja vetäytyä talviunille. Heräisin sitten, kun kevätaurinko paistaa silmiin ja lumen alta on ilmestynyt esiin talven yli muhineita puolukoita. Ne ne ovat sitten hyviä!

Ei tarvitsisi kärsiä kylmää... Haluan asunnon, jossa on takka ja karhuntalja sen edessä! Tekotalja, tietysti, mutta kuitenkin... Sen päällä voisi juoda kaakaota jonkun ihanan kanssa samalla, kun tuli rätisee takassa ja ulkona vonkuu tuuli... Huoh...

Ares käveli näppäimistön yli juuri, kun pohdin otsikkoa, joten taidan pitää tuon.

J.K on saapunut taloon mukanaan patja, kitara ja Microcube. Ihailen tuollaista asketismia. Sen täytyy olla paras kämppis ikinä, sillä välittömästi asettumisensa jälkeen se tarjosi minulle olutta ja suklaata! Hienoja lahjuksia. Muutenkin hieno meininki, jaamme aika lailla kaiken ja ovet ovat jatkuvasti auki joka suuntaan. Tupakoinnin se mokoma vaan aloitti uudestaan, mutta on se sen verran hieno mies, ettei haittaa, vaikka se ravaa vähän väliä huoneeni läpi parvekkeelle. J.K täytti tänään 21 vuotta. Annoin lahjaksi tyttömäisen kortin, johon olin piirtänyt herran mekossa ja rusetti pään päällä sekä vaahtokarkkeja ja pienen vaaleanpunaisen tyynyn, jossa lukee "Little miss drama". Synttärisankari oli kovin otettu!

Pari päivää sitten kävin pateettisimmalla metallikeikalla pitkästä aikaa. Enochian Crescent esiintyi Henry's Pubissa. Oli kovin mahtipontista ja ylevää, mutta hymyä oli vaikea pidätellä siinä vaiheessa, kun laulaja alkoi suurieleisesti heilua saksien kanssa. Ylävartalon arvista ei ollut vaikea päätellä, mitä kohta oli tulossa, mutta sakset?! Pian laulaja alkoikin suurieleisesti viillellä saksilla rintaansa, mutta kappas vain: ei jälkeäkään. Välittömästi kappaleen loputtua bändi hävisi takahuoneeseen, vaikka takana oli vasta kolme tai neljä kappaletta. Naureskelimme hetken. Pian yleisö alkoi hölmistyneenä taputtaa bändiä takaisin lavalle, ja mitä backstagelta kömpikään? Laulaja, joka oli kaatanut päällensä hopeaglitteriä! Emme voineet kuin ihmetellä suu auki. Ihan kiva keikka se kuitenkin oli.

Hieman väljemmillä metallikeikoilla on mukavaa se, että ilmastointi pelaa aina loistavasti. Siitä huolehtivat kymmenet pitkätukat, joiden letit pyörivät kuin propellit. Miinuspuolena vieraiden ihmisten tukkaa suussa, silmissä ja mahdollisessa oluessa. Tietääpähän ainakin, mitä shampoota kukin käyttää...

Kahden viikon tauko kirjoittamisessa? Tämä oli odotettavissa. Enhän osannut edes lapsena pitää päiväkirjaa, vaikka niitä suorastaan satoi syntymäpäivälahjoiksi. Merkintöjä ilmestyi puolen vuoden välein ja nekin luokkaa "käytiin tänään mummolassa. Ei muuta!"

Eipä tässä ole kummempia tapahtunut. Mitä nyt yksi massamurha ainakin. Siihen en halua puuttua, koska minua ärsyttää median mässyttely asialla ja ihmisten yleinen typeryys. "Miksei näihin videoihin puututtu ajoissa?!" No ihan siksi, että niissä vain ihminen ampuu ampumaradalla! Hyvähän se on jeesustella jälkeenpäin, mutta käytännössä noissa videoissa ei ole mitään epäilyttävää, jos ne ajattelee terveen henkilön tekemiksi. Kriisiterapiaa annetaan joka ikisen koulun käytävillä. Suomi amerikkalaistuu, eikä se ole yhtään hyvä asia. Ihmeellinen trendi tuntuu olevan tämä "haluan tappaa itseni, vienpä siis mahdollisimman monta viatonta ihmistä mukanani mahdollisimman dramaattisella tavalla!". Pelle! Jos vihaat ihmiskuntaa, se on sinun oma asiasi, ei Liisa-Lassen, joka on viettänyt koko viime viikon päntäten tenttiin ja saa siitä kiitokseksi jonkun sosiopaatin kuulan kalloonsa! Sääliksi käy sitä poliisia, joka päätti vapauttaa ampujan maanantaina koska katsoi, ettei vaaraa ole. Hänet varmasti lynkataan julkisesti. Käy luultavasti samalla tavalla kuin Konginkankaan onnettomuuden rekkakuskille, jonka päätä käytännössä vaadittiin vadille. Ei tämä verilöyly ole sen poliisiparan syytä! Muistakaa se! Syyllinen on Matti Saari, eivät videopelit, ei metallimusiikki eikä edes se polkupyörä, jonka selästä Matti mahdollisesti lensi lapsena.

Jaa, puutuinpas asiaan sittenkin. Ällöttää lukea lööppejä. Hyi.

Ares on viihtynyt meillä nyt puolitoista viikkoa. Se on suloinen! Possu sähisi vain ensimmäisen päivän. Nyt se nuolee pentua koko ajan ja ryntää aina paikalle, jos pikkuisella on jokin hätä. Areksella on söpöjä pentureaktioita, se lussuttaa joka ilta Possun turkkiin karvapallon, jota sitten mässyttää menemään. Possua ei näytä häiritsevän. Söpöä kuin mikä. Painivatkin koko hereilläoloaikansa.

Vielä viikko, niin kämppis vaihtuu. H on mukava ihminen, mutta hänellä on maneereja, jotka alkavat ärsyttää. Kuka muu esimerkiksi pitää kaikkia tavaroitaan omassa huoneessaan, hammasharjasta, shampoista ja ruoista lähtien? Kummallista! En voi ymmärtää. Tai voin ehkä vähän. Itse olen varsin sotkuinen, jospa hän pelkää pöpöjä? :) Istuu vain koko ajan omassa huoneessaan suljettujen ovien takana ja häipyy välillä jonnekin aavemaisesti, hädin tuskin sanoo sanaakaan. Häiritsee tuommoinen. Onneksi J.K tulee olemaan ihan eri luokkaa! Naapuriparat: mitä mahtava ressukat ajatella, kun seinän takana on jo valmiiksi heviörinää harjoitteleva tyttö ja nyt saman katon alle muuttaa vielä vahva tenori? Meteliä riittää, sen lupaan! Sekä myös tiskaamattomia astioita, pölypalloja ja oluttölkkejä... Siitä tulee kivaa!