Tänäänkö? Eipä taida olla. Mutta eipä minulla juuri ole ollut asiaakaan.

J:n vierailu meni hyvin! Vanhempani tykkäsivät. Ja raahasin hänet sanomaan hei mummillenikin, vaikka reppana pelkääkin vanhoja ihmisiä. Hyvin meni sekin tapaaminen.

Vaan sitten palasin uudeksi vuodeksi kotiin.

Mikä siivo! Sanoinko joskus, että J.K on unelmakämppis? No, ehkä muuten, mutta ei siisteyden osalta! Huoneeni oli kuin pommin jäljiltä. Lattialla oli tupakanpuruja ja nestetahroja. Pöytäpinnoilla lasien jälkiä. Päiväpeitossani valtava rasvaläikkä. Lavuaari täynnä partakarvoja (toivottavasti). Tiskit tiskaamatta, keittiön lattialla jotain (?) epämääräistä. Sähkölasku kadonnut. Viinat juotu kaapista! Ihme, ettei rahojakin ollut pöllitty.

Pää vadille!

Herra huitelee yhä ties missä, en ole edes päässyt purkamaan hänelle raivoani. En tosin enää edes jaksa olla vihainen, aion vain naisellisesti nalkuttaa. Sitten kun se tulee Ruotsista. Pääsi yhteen deathmetalbändiin kitaristiksi! Edessä siis parin kuukauden kiertue, ehkä muutto myös. Toisaalta se vähän harmittaa, jos se tästä lähtee, on se kuitenkin niin kiva kaveri; kuin veli minulle.

Toisaalta voisin muuttaa J:n kanssa yhteen. Vaan ei kai meillä mikään kiire ole. Mutku! Tahdon sen kanssa saman katon alle ja naimisiin ja lapsia ja kaikkea. Toisaalta mikä minä olen kiirehtimään, itse koko suhteen alun jahkailin ja sanoin, että edetään hitaasti. Mutta enää en haluaisi, kun nyt olen varma, että haluan tuon miehen kanssa elää. Ja nyt hän haluaa edetä hitaasti...onhan se totta, meillä on koko maailman aika käytettävänämme, mutta silti!

Huoh.

Rakastan.