Oma blogi. Jahuu. Ollako tästä nyt iloinen vaiko todeta, että jee, nyt minäkin olen trendipelle? Johonkin kuitenkin tekee mieli kirjoittaa, tämä taitaa olla ihan hyvä vaihtoehto. Onnistuukin jopa, nyt kun minulla on viimein taas tietokone. Kohta penskoille ei ole varmaan enää lainkaan myynnissä päiväkirjoja, kun joka ikinen pikku datanörtti kasi vee voi istahtaa tietokoneen ääreen ja aloittaa "Rakas blogini...".

No, niin kai sitten. Rakas blogini,  tänäänkään en  päässyt kouluun asti. Tai pääsin kyllä, mutta en tunneille asti. Olen nyt lintsannut noin kaksi viikkoa. Kurssit eivät kasaudu ja KELA hengittää punasilmäisenä niskaani, mutta minä en välitä. Alkaa huolettaa tämä oma välinpitämättömyys. Välivuosi olisi ihana asia, vaan voiko sellaista edes hankkia kesken lukuvuoden? Jotenkin vain tekisi mieli lähteä ihan kokonaan pois, vaihtaa kaupunkiakin. Aamulla herätessä väsyttää enemmän kuin koskaan, vuorokausirytmi on niin sekaisin että oksat pois eikä haukotuksille tule loppua. Liian usein on houkutus käynyt ylivoimaiseksi ja olen vain jäänyt nukkumaan.

Aloitanko ensimmäisen blogikirjoitukseni vain valittamalla ja angstaamalla? En sentään! Sehän olisi suorastaan masentavaa. Ainahan on jotain kivaakin. Ulkona on hurjan kaunis ilma. Juuri sellainen alkavan syksyn tuntu, hieman kirpeä. J jäi suloisesti tuhisemaan sänkyyn, ei herännyt, vaikka yritin ravistella. Tuhi tuhi vain kuului peiton alta, tumma tukka lepäsi vasten tyynyä ja ripset vasten poskipäitä. Ihana näky. Piti taistella mielihalua vastaan jäädä viereen makaamaan. Lisäksi juuri saapuneen tekstiviestin mukaan uusi kissanpentu, Ares, on valmis liittymään Possun seuraan koska vain. Kissatappeluita tiedossa loppuviikosta...